F

Haastattelut 9.9.2021

Taiteilijahaastattelussa Laura Dahlberg

Kerro taiteilijanurasi alkuvaiheista. Milloin tiesit, että sinusta tulee kuvataiteilija?

Olin lapsena usein porukasta se, joka halusi piirtää tai värittää värityskirjaa. Harrastin kuviskoulua, ja yläasteen kuvisope oli paras kannustaja. Lähipiirissäni ei ollut kuvataiteilijoita, joten en oikein tiennyt mitä taiteilijuus ammattina voisi tarkoittaa. Lukiossa ajattelin hankkia niin sanotun ”oikean ammatin” ja halusin opiskella psykologiaa yliopistossa. Heti lukion jälkeen päätimme kuitenkin ystäväni kanssa pitää ensin välivuoden Uuden-Seelannin maisemissa.

Reissu oli yhtä aikaa antoisa ja haastava. Ympäri maailmaa tulleiden ihmisten ja heidän elämäntarinoidensa kohtaaminen jäi mietityttämään: ehkä haluaisin sittenkin pyrkiä johonkin muuhun kuin siihen, jota pidettiin yleisesti ”oikeana ammattina”. Kahden välivuoden jälkeen, vuonna 2012, hain Saimaan ammattikorkeakouluun opiskelemaan kuvataidetta ja pääsin.

Nykyään ajattelen ehdottomasti, että taiteilijuus on oikea ammatti. Ajattelen taiteilijuutta sekä työnä, josta haluan, että minulle maksetaan asianmukaista korvausta, mutta myös elämäntapana, joka muokkaa itseäni ja ajatteluani aina uusille urille. Taiteilijana voin hyödyntää kaikkea mitä osaan ja opetella paljon myös uusia taitoja. Ammatin vaativuudesta huolimatta nautin parhaimmillaan tekemisestä todella paljon.

 

Mikä vei sinut taiteilijana juuri tähän suuntaan?

Opiskelin ensin maalaustaiteen osastolla, mutta en oikein löytänyt sieltä tekemiselleni sopivaa suuntaa. Opintojeni toisena vuonna toteutin ensimmäisen veistokseni kipsipäästä, jonka korvasta valui vettä. Olin nähnyt erikoisen muovisen feikkihanan Imatran grillillä koristeena ja halusin ehdottomasti käyttää sitä teoksessani. Siitä avautui kolmiulotteisen tekemisen maailma, ja nykyään koen sen omakseni. Erilaisilla materiaaleilla on jo itsessään niin paljon kerrottavaa, että mielestäni teoksiin tulee sitä kautta jo monta kerrosta. Myös liike ja erilaiset aistiärsykkeet ovat tulleet tärkeäksi osaksi teoksiani. Toteutin ammattikorkeakoulun lopputyönä sushipöytää muistuttavan liukuhihnan, jonka päällä kulki erilaisia ruoka-annoksia. Annokset olivat hyvin synteettisen näköisiä, mutta koostuivat oikeasti syötävistä ainesosista, joiden tuoksu oli äitelän makea.

Jos teos liikkuu tai haisee, koen sen olevan eri tavalla elossa kuin pelkän staattisen objektin. Liikkeen myötä olen opetellut käyttämään sähkölaitteita ja pienelektroniikkaa teosteni toteutuksessa. Niiden käyttö on myös tuonut uudenlaisia sisältöjä työskentelyyni: voimmeko pitää mekaanisia olioita aktiivisina toimijoina samaan tapaan kuin ihmisiä ja muita ympärillämme eläviä olentoja?

 

Millaiset teemat toimivat teostesi lähtökohtina?

Olen kokenut merkittävänä ympäristön, jossa olen kasvanut. Kotini sijaitsi isolla saarella Päijänteen rannalla, ja sen metsät, kalliot, kukkulat sekä lukuisat rannat olivat minun ja ystävieni leikki- ja tutkimusympäristöä. Rantojen ja metsien yksityiskohdat, kuten erikoiset kivet, puunrungot, kasvit ja jäkälät toimivat tärkeinä kiintopisteinä leikkipaikoilla ja kävelyillä.

Nykyään koen, että lapsuuden ihmeellinen ympäristö vaikuttaa taiteellisen työni pohjalla. Lisäksi mukaan on tullut kiinnostus täysin uudenlaisiin maailmoihin ja olentoihin, esimerkiksi koneen ja orgaanisen materiaalin yhdistelmiin tai täysin synteettisiin ympäristöihin, jotka yhtä aikaa inhottavat ja ihastuttavat.

Lapsuuden uteliaisuus ja seikkailu jatkuu nyt laajemmissa puitteissa.

Olen kiinnostunut aiheista ja materiaaleista, jotka saattavat aiheuttaa minulle myös epävarmuutta tai jopa pelkoa. Koen ympäristömme kaikkien lajien ja myös materian olevan tärkeässä vuorovaikutuksessa keskenään, ja sitä kautta animistiset maailmankuvat ovat olleet viime aikoina teosteni aiheissa läsnä. Muinainen suomalainen kansanusko ja esimerkiksi Japanin shintolaisuudessa esiintyvä käsitys ’kamista’, erilaisista jumaluuksista tai hengistä, kiehtovat.

Kuinka voisimme taas varmemmin tuntea ympäristömme toimijoiden arvon ja jopa niiden henkisen voiman suhteessa omaan toimintaamme? Voisiko esimerkiksi robotilla olla henki tai kivellä tietoa, jota emme osaa edes kuvitella olevan olemassa?

 

Miten lähdet työstämään uutta teosta?

Idea tai näkymä teokseen voi ilmaantua ajatuksiin melko selkeänä mielikuvana, jolloin työstäminen alkaa yleensä teknisen toteutuksen selvittämisellä. Usein tarvitsen teoksiini tekniikoita, joita en ole aiemmin käyttänyt, joten lähden tutkimaan esimerkiksi netistä olisiko ideaa mahdollista toteuttaa itse vai tarvitsenko avuksi jonkun toisen ammattilaisen, jonka kanssa voisin tehdä yhteistyötä. Youtubesta löytyy mahtava määrä videoita hakusanalla DIY, ”do it yourself”, kuten robotteja, pienelektroniikan ratkaisuja tai materiaalikokeiluja. Sen jälkeen luen aiheen taustoja, teen muistiinpanoja, luonnoksia sekä testejä visuaalisesta muodosta.

Joskus taas teosidea muotoutuu vasta työstäessäni jotain materiaalia, jolloin kokeilusta syntyykin jokin täysin uusi ajatus.

Teosten toteutusprosessi on pitkä, se saattaa kestää kuukausista vuosiin, ja prosessin varrella syntyy usein myös uusia ideoita. Monet ympäristössäni näkemäni ilmiöt ovat toimineet teosteni lähtökohtana, kuten öljytippa märällä asfaltilla tai vihannesosaston erikoisten kasvisten muodot. Myös lukemani kirjat voivat määritellä teosteni teemoja, kuten Antti Salmisen ja Tere Vadénin Energia ja kokemus -kirja, joka kertoo fossiilisten polttoaineiden merkityksestä nykyihmisen muotoutumisessa. Kirja oli yksi tärkeä osa Kokemusaine-teokseni sisältöä. Myös Robert Pepperellin The Posthuman Conditions, Consciousness Beyond the Brain, joka pohtii kysymyksiä robotin mahdollisesta tietoisuudesta, taas syvensi Mechanical beings -teokseni teemaa.

 

Kerro teoksestasi Mechanical beings. Mitkä ovat teoksen lähtökohdat, kuinka työskentelyprosessi eteni, ja mitä teos merkitsee sinulle?  

Teokseni Mechanical beings lähti muotoutumaan materiaalikokeilusta. Kokeilin silikonivalutekniikkaa ja etsin sopivaa testikappaletta kaupan vihanneshyllyltä. Halusin kokeilla, saisinko tallennettua Romanesco-kukkakaalin upean fraktaalimuodon silikoniin. Käyttämäni silikoni sattui olemaan vaaleanpunaista ja avattuani kuivuneen valun, kappale muistutti suuresti jotain meressä elävää olentoa. Silikoni on kuivanakin hieman hytkyvää ja halusin tehdä kappaleesta jotenkin vieläkin elävämmän. Kun ryhdyin koostamaan näyttelyä Beings, aloin kehittämään teokseen mekanismia, joka saisi olennon liikkumaan. Halusin myös, että olennot reagoisivat jotenkin tilassa kulkeviin katsojiin.

Toteutin liikkeen robottialustan ja Arduinon avulla. Arduino on koodikieltä käyttävä mikro-ohjainalusta, johon voi liittää monenlaisia sensoreita, moottoreita ja valoja. Käytin robotin aistielimenä infrapunasensoria tunnistamaan sen edessä olevia esteitä. Jos sensori tunnistaa edessään esimerkiksi seinän, robotti pysähtyy ja muuttaa suuntaa. Jos taas este robotin edessä liikkuu, robotti tekeekin pienen pyrähdyksen eteenpäin ja esimerkiksi katsojalle voi tulla tunne, että olento hyökkää häntä kohti.

Halusin teoksen avulla tutkia mahdollisia tunteita, joita tällainen liike katsojassa herättää. Voisimmeko tuntea myös mekaanisen koneen aktiiviseksi toimijaksi tai jopa luonteikkaaksi yksilöksi?

Mechanical beings -teoksen aihe sekä toteutuksen onnistuminen tekee teoksesta itselleni merkityksellisen. Olen erittäin kiinnostunut juuri elollisen ja elottoman häilyvästä rajasta. Voisimmeko nykyihmisenä laajentaa käsitystämme elollisista ympäristössämme? Jos robotti niin sanotusti aistii tilan ja alkaa seuraamaan katsojaa, alamme ehkä kohdella robottia jonkinlaisena tietoisena toimijana. Emme voi varmaksi sanoa voiko robotti olla meistä tietoinen, mutta saatamme silti puhua sille tai kavahtaa sen lähestymistä. Silloin voimme myös pohtia onko enää väliä tunnistaako robotti meidät oikeasti, sillä omissa ajatuksissamme asetamme sen jo tietoisen olennon kategoriaan.

 
Mitä sinulla on meneillään juuri nyt? Entä mitä voimme odottaa sinulta lähitulevaisuudessa?

Usein näyttelyn tai muun suuremman kokonaisuuden jälkeen tarvitsen palautumisaikaa, jotta uusien teosten tekeminen tuntuisi taas mielekkäältä. Kesäkuun 2021 näyttelyn jälkeen sain pidettyä mukavan kesäloman ja nyt syksyllä uusia ajatuksia tulevista prosesseista alkaa taas syntyä.

Olen tällä hetkellä kiinnostunut uudenlaisesta materiaalitutkimuksesta ja esimerkiksi pehmeästä robotiikasta. Olen tutkinut kuinka erilaisten materiaalien ja teknisten ratkaisujen avulla liike voisi olla orgaanisempaa ja sattumanvaraisempaa kuin perinteisillä kovilla roboteilla. Synteettisten ja orgaanisten elämänmuotojen tutkiminen ja sulava yhdistely kiinnostaa minua tällä hetkellä.

Seuraava ryhmänäyttelyni on Titanik-galleriassa Turussa lokakuussa 2021. Tekoäly ja koneet ovat näyttelyn teemana, ja esitän siellä myös teokseni Mechanical beings.

Tervetuloa näyttelyyn!

 

 

                                                 Mechanical Beings kineettinen installaatio 2021

                                                                                        Mechanical beings

                                                                                                  2021

                                                                                        kineettinen installaatio