Tiina Poutanen

Hammaskiilteeni on muinaisten luukalojen suomuista peräisin, rakennusaineeni on tähtipöly, tajuntaaräjäyttävät asiat ovat kliseitä. Öljyvärejä vakavalle taiteilijalle mainostaa ainoa mainos, jonka olen aikapäiviin saanut, ostan kuitenkin värillisiä hiiliä. Pidän sähköpostimainonnasta. Vakavuuteni on hieman kyseenalaista. Keitän kahvia selvitäkseni kunnialla osittaisesta kuunpimennyksestä. Paras paikka katsoa punaista kuuta silmiin, Unien suo ja Nelmien järvi, on Jokinenjärvi tai Kukkia.

Lapsi lauloi: terve metsä, terve vuori, sinne vie, tuttu tie. Sydämen kuiskauksen versio Country Roadista. Välillä sanalleen ja nuotilleen, välillä hiukan vierestä ja katselin miten sävelkudokset lomittuivat toisiinsa punertavina, vihreänharmaina ja melkein sinisinä, tai jäivät repsottamaan irralleen värit heiluen. Ajattelin että entä jos synestesia on sitä kun havainnointi vahingossa suuntautuu sisäänpäin uloskokemisen sijasta. Jos värit ja kuviot ovatkin tapahtumia aivoissani kun kuuntelen, kukat kauneimmatkin aukee kukkimaan.

Hammaskiilteen kanssa tekee heikkoa, sain turvapaikanhakijalta sitkeän toffeen. Teen muutaman voileivän, kurkut vettävät juuston. Energia ei häviä, mutta se muuttaa muotoaan. Näemme kuusta vain sen pimenevän puolen, näkeminen on muutenkin vähäistä. Vain harvat ihmiset näkevät lähelle, nuoremmiten ja vanhemmiten lähinäkö heikkenee. Likinäköisen silmässä on liikaa taittovoimaa, ajattelen toisinaan syrjäytymistä. Olen päättänyt olla syrjäytyjä, kävellä rauhallisesti tien sivussa, en mene kauas erämaahan. Elän täyttä syrjäytyjän elämää ja etsin hyvän termospullon kahvilleni. Se on tummapaahtoista ja toistaiseksi kuumaa.

Työnteko on pääasiassa mielikuvitusleikkiä ja vastikkeensiirtoa. Kukaan ei elä tekemällä työtä. Kukaan ei kuole työntekemättömyyteen, moneen muuhun asiaan kuolee. Sairauksiin, pahoihin kolhuihin, nälkään, janoon, hoidon puutteeseen, siihen että tapetaan. Yritän olla tarkka sanoissani, ehkä se ei onnistu. Oma lajini on melko vieras, koetan tutustua siihen. Mielenrakenteesta johtuen läsnäolomme on pääosin puolinaista, olemme yhtaikaa tässä ja tuolla.

Hiili on läsnä kaikkialla missä on elämää ja orgaanisia yhdisteitä. Hiiltä ei muodostunut alkuräjähdyksessä, mutta sitä syntyy tähtien sisuksissa. Sen eri muotoja (hiilen allotropia) ovat grafiitti, joka on yksi pehmeimmistä aineista ja kovimpiin kuuluva timantti. Timantin kiderakenne on kuutiollinen, grafiitin levymäinen kuin päällekkäisillä kirjan lehdillä. Sitten on tietysti myös fullereeneja, ne ovat äärettömän pysyviä, näyttävät jalkapalloilta ja muodostavat helminauhoja.

Välillä pelkään että meiltä puuttuu todellisuudentaju, sen puute saattaa olla lajityypillinen keino pysyä elossa mielenkiintoisina aikoina.

Ei ihan, mutta melkein parasta, on ryhmätyö, irrallisten ajatusten vaihto ja heittely, yhteinen kaivo ja jaettu nuotio, tulta on helpompi valvoa kun sitä ei tee yksin. Paljon on tehtävä, hiivittävä työhuoneensa rauhaan, lukittava ovi ja ajateltava ryhmätyötä, niin se toimii. Toisinaan sitä sammuttaa valot, katselee kun vesipisarat juoksevat alas puhallettua lasia, sademusiikkia, vastapäistä seinää, painan pääni seinää vasten ja veden kuva vaeltaa päälläni. Teemme ryhmätyötä.